Presto DG

» In English

DGM:n Suomen liiketoiminta on myyty Prestolle – toiminta jatkuu laajentuen ja vahvistuen  

02.10.2023

Presto on ostanut vaarallisten aineiden kuljetusten, varastoinnin ja kemikaaliturvallisuuden erikoisosaajan DGM:n liiketoiminnan Suomessa. DGM täydentää luontevasti Preston turvallisuuspalveluiden kokonaistarjoamaa.

DGM:n Suomen liiketoiminta on myyty Prestolle. Kuvassa Jari Kortelainen, Juhani Keilamaa ja Tero Roivainen.

Kuvassa Preston yrityskauppajohtaja Jari Kortelainen, DGM:n perustaja ja toimitusjohtaja Juhani Keilamaa sekä Presto Suomen maajohtaja Tero Roivainen juhlistavat kaupan syntymistä.

Lokakuun alussa toteutuneessa kaupassa DGM:n liiketoiminta Suomessa siirtyi kokonaisuudessaan osaksi Prestoa. Sekä DGM:n että Preston toiminta perustuu lakisääteisyyteen ja turvallisuuden edistämiseen. Vaarallisten aineiden asiantuntija sopii Presto-perheeseen. Yhteiset nimittäjät varmistavat, että yritys istuu hyvin Preston strategiaan ja visioon: ”Saving lives, together”.

Koulutuspalveluiden kysyntä on ollut jo pitkään vahvassa kasvussa. Sekä DGM:ssä että Prestossa turvallisuuskoulutukset ovat olleet yksi tärkeimmistä liiketoiminta-alueista. Kaupan ansiosta koulutusten kokonaistarjonta kasvaa ja molempien yhtiöiden asiakkaat hyötyvät merkittävästi.

Tulevaisuus Preston osana tarjoaa DGM:lle mahdollisuuden palveluvalikoiman laajentamiseen ja yhteisten rajapintojen löytämiseen sellaisilla asiakassegmenteillä, joilla yritys ei ehkä ole ollut aiemmin kovin tunnettu.

DGM:n toiminta jatkuu osana Prestoa, tutun henkilökunnan voimin, entisestään vahvistuen ja aiempaa laajemmalla palveluvalikoimalla.

Lue lisää kaupan taustoista Preston sivuilla julkaistusta blogista.